Mika Virtanen on eläkkeellä ja harrastaa työntekoa

Mikä on sellainen työ, jota ensin tekee lähes 50 vuotta – ja sen jälkeen jatkaa eläkkeellä olon ohessa “harrastepohjalta nollasopparilla”. Nyt puhutaan laitevalmistuksen todellisesta ammattilaisesta, jonka mukaan aika menee niin että heilahtaa. Etenkin, kun työstään tykkää, se on itsenäistä ja porukka ympärillä ei pingota.

– Tililapussa taitaa edelleen lukea puristaja, mutta virallinen tittelini on levytyökeskuksen operaattori. Hommat alkoivat syksyllä 1972, kun tulin tsuppariksi silloisen Valmetin varastoon ja myöhemmin siirryin levysepän apulaiseksi. Sitä taas seurasi 14 vuotta polttoleikkauksen parissa, josta sen ajan hengen mukaisesti minulle näytettiin koneen hallintanäppäimet. Kaikki kaasuun liittyvät asiat oli opeteltava itse, Mika Virtanen muistelee. 

Aika on muuttanut tapoja, eikä nykyään ketään laiteta koneille kylmiltään ilman ohjausta tai asianmukaista koulutusta. Virtanen on itsekin viimeksi istunut kurssilla, joka koski hänen senior advisor -rooliaan, eli kokemuksen tuoman tietotaidon siirtämistä tuleville osaajille.

– Välillä oppipoikaa kiusoittelen, että nuoremmilla sukupolvilla tuntuu puhelin kasvaneen kiinni käteen ja pajavasaraankin tarvitaan kohta digitaalinen mittari. Tämä työ on kuitenkin luonteeltaan sellaista, että parhaiten sen taitaa tekemällä ja ammattitaidon hiominen on pitkälti kiinni omasta asenteesta, Virtanen sanoo.  

Uuden äärellä ja pienessä paineessa paras 

Jämpti ja tarkka. Kaksi luonteenpiirrettä, jotka konkarin omin sanoin kuvaavat häntä hyvin. Myös vaihteleva, itsenäinen työ on istunut miehelle – ja parasta tulosta syntyy, kun on sopiva kiire päällä.

– Pyrin pitämään paikat tiptop-kunnossa. Uskon siihen, että koneet jaksavat plotputtaa pidempään, kun niitä rasvataan ja pidetään huolta. Vähän kuten me ihmisetkin, Virtanen naurahtaa. 

Digitaalisen ajan kommervenkit ja G-koodien näpyttelyn on koneen ohjelmoijanakin toimineen Virtasen pitänyt opetella.

– Totta kai uudet koneet ovat nykyään edistyksellisempiä ja nopeampia, mutta vanhoihin verrattuna ne vaativat myös enemmän huoltoa. Eli lähes samaan lopputulokseen päästään koneen ikävuosiin katsomatta. Tämä tälläkin hetkellä käyttämäni ikiliikkuja on vuodelta 1985. Tosin nyt täytyy koputtaa puuta, koska yleensä kun näin kehuu, niin huomenna joku osa kuitenkin laukeaa. 

Eläkkeellä päivät soljuvat ja menevät välillä sekaisin, mutta työjaksot Staironilla tuovat niihin tuttua ja totuttua rytmiä. Monipuolisen tilauskannan kautta pääsee myös uuden äärelle, vielä 50 vuoden jälkeenkin.  

– Enimmäkseen puuhailen erilaisten suuttimien, kuivaimien sekä alumiinisten puhalluslaatikoiden osien parissa. Mutta tälläkin hetkellä on työstössä täysin uusi tuote meille kaikille, jota leikataan eräänlaisesta verkkolevystä, Virtanen esittelee.

Hyvä porukka ja huumori kantaneet koko uran 

Pitkään uraa mahtuu vaihtelevia jaksoja: 1990-luvun hiljaiselosta kiireisempiin ylityöputkiin. Silloin on staironilaisella asenteella ja huumorilla porskutettu menemään. 

– Kiirettä loiventaa kummasti, kun porukan henki on hyvä. En ole koskaan kokenut tai todistanut mitään nälvimistä. Huumorilla ollaan menty hienosti eteenpäin, ja mukavat työkaverit juttuineen ovat pelastaneet, kun oma päivä tai hetki ei ole ollut se paras. 

Välillä Virtanen on pakannut osaamisensa ja vaatteensa matkalaukkuun ja lähtenyt asentamaan tehtaan omia tuotteita paperikoneisiin komennustyömaille ympäri Suomea, Norjaa ja Ruotsia.

– Kyllähän nuo reissut ovat jääneet mieleen. Olen kiitollinen, että aikanaan sain mahdollisuuden lähteä kierrokselle. Tosin samalla avautuivat silmät sille, miten hyvät ja siistit työolot meillä on. Toimivat resurssit ympärillä eivät ole joka paikassa itsestäänselvyys.

Puuhailu tulee selkärangasta

Virtasella on nyt takana kolme vuotta eläkeläisenä, mutta nollasopparilla häntä saa tulevaisuudessakin kysellä avuksi.

– Uutta konetta en ala opettelemaan, mutta niin kauan kuin nykyisillä mennään, tulen mielelläni jeesimään. Ja kuvastaahan se niin työn kuin paikankin mielekkyyttä, että löydän itseni täältä yhä uudestaan.

Toimettomaksi ammattimies ei jää vapaa-ajallakaan, vaan pientä rakennuspuuhaa pukkaa tasaisesti. Oma koti tarjoaa juuri sopivan savotan peltoa, metsää ja talon kunnostusta, kuten tällä hetkellä autotallin katon rakentamista. 

– Kun isot viivat ja seinät alkavat puuduttamaan, vaihdan pienoismallien rakentamiseen tai tallista löytyvien museoautojen tuunaukseen. Myös herrasmiesikään ehtineitä menopelejä pitää ulkoiluttaa parin viikon välein. Olenkin tuttu näky Pansion parkkiksella auton kanssa, jonka ikä ja omat uravuodet käyvät lähes yksiin, Virtanen päättää hymyillen. 

Onko sinussa ja Mikassa samaa staironilaista kykyä nähdä ongelmassa vähintään yksi ratkaisu? Jos vastasit KYLLÄ, tutustu rekrysivuihimme ja lue lisää rautaisista ammattilaisistamme sekä erilaisista urapoluista.