Staironin ja Tibnorin yhteistyö on teräksenvahvaa

Dynaaminen duo pitää hommat ruodussa

Tibnorin aluemyyntipäällikkö Riku Frigård ja Staironin hankintajohtaja Joel Sjöberg ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2016 alkaen. Yritysten yhteinen historia ulottuu kuitenkin jo miesten työuria pidemmälle.

Tibnorin aluemyyntipäällikkö Riku Frigård: ”Oli helppo lähteä rakentamaan yhteistyötä.”

”Meidän alalla pitkäaikaiset asiakassuhteet ovat tyypillisiä. Jotta yhteistyö onnistuu, pitää ihmisten kemioiden toimia hyvin yhteen.
 
Tapasin Joelin ensimmäistä kertaa edeltäjäni Karin kanssa Staironilla. Minua ja Joelia edeltävät mestarit olivat jäämässä samana vuonna eläkkeelle, ja olin siihen asti opetellut aluemyyntipäällikön saappaissa kävelyä. Olimme molemmat nuoria kavereita, alle kolmekymppisiä. Palaverin jälkeen vanhat starat luovuttivat homman meille. Siitä vahvasta pohjasta on ollut hyvä jatkaa eteenpäin. Olemme Joelin kanssa oppineet paljon toisiltamme.
 
Tibnorin slogan on Teemme toisin. Uskomme jatkuvaan kehitykseen ja etsimme uusia, parempia ratkaisuja yhdessä asiakkaan kanssa. Stairon on meille hyvä kumppani, koska heillä on samanlaiset arvot. Myös Stairon haluavat tarjota asiakkailleen enemmän ja luoda parasta mahdollista lisäarvoa.
 
Pääosin tarjoamme Staironille terästuotteita, kuten ohutlevyjä ja ruostumatonta terästä. Lisäksi meillä on esikäsittelypalvelua. Stairon kertoo meille paljon toiminnastaan. Sitä kautta pystymme vastaamaan paremmin heidän tarpeisiinsa. Keskustelemme myös tuotteiden ja toimintatapojen kehittämisestä, jotta voimme säästää fiksusti työaikaa ja materiaalia.
 
Stairon on innostunut omasta tekemisestään, ja heidän porukastaan huokuu tekemisen meininki. Sellaisen kumppanin kanssa haluaa tehdä töitä. Olen oppinut tuntemaan Joelin lisäksi myös muita staironlaisia. Jokainen heistä on ollut hyvä tyyppi ja työt ovat sujuneet.
 
Me olemme Joelin kanssa tekemisissä muutenkin. Käymme esimerkiksi pelaamassa sulkapalloa. Jotta kentälle kehtaa mennä, pitää ihan senkin puolesta hoitaa hommat hyvin.” 

Staironin hankintajohtaja Joel Sjöberg: ”Asetamme kovat vaatimukset ja odotukset niin itsellemme kuin kumppaneillemme.”

”Stairon ja Tibnor ovat toimineet pitkään yhdessä. Vaikka yritysten nimet ovat muuttuneet ja toimintakulttuurit vuosien saatossa kehittyneet, on hyvä yhteistyö jatkunut.
 
Tulin toukokuussa 2016 Staironin silloisen ostajan Markun oppipojaksi suoraan ulkomaankomennukselta. Minulla oli vajaa kuukausi aikaa opetella työ ja tutustua kumppaneihimme. Yksi näistä oli Tibnor. Vaikka olimme molemmat Rikun kanssa uusia tekijöitä, meitä yhdisti korkea motivaatio ja halu saada yhteistyö toimimaan.
 
Kun tekee lähes viikoittain neljän vuoden ajan saman henkilön kanssa töitä, kommunikointi on helppoa. Riku tietää, mitä Stairon tarvitsee ja minä tiedän, mitä Tibnor pystyy tarjoamaan. Myös vaihtuvat projektit ja materiaalitarpeet pitävät mielenkiintoa yllä, sillä niissä pääsee ratkomaan uusia haasteita.
 
Stairon on teollinen palveluyritys, joka haluaa haastaa itsestäänselvyydet. Se tarkoittaa sitä, että olemme ratkaisuhakuisia ja avoimia uusille mahdollisuuksille. Haluamme optimoida tuotantoa ja tekemistämme, jotta voimme auttaa asiakkaitamme entistä paremmin. Asetamme kovat vaatimukset ja odotukset niin itsellemme kuin kumppaneillemme.
 
Koska valmistamiemme tuotteiden materiaalikirjo on todella laaja ja aikaa valmistukselle jää usein suhteellisen vähän, emme voi kovinkaan usein hyödyntää tehdastilauksia. Kattavan valikoimansa ansiosta Tibnor on Staironille hyvä terästukkuri. Lisäksi he pystyvät vastaamaan tiukkaan markkinatilanteeseen kilpailukykyisillä hinnoilla. Tibnor on myös luotettava: Kun heiltä tulee tilausvahvistus, tiedän, että tavara on sovittuun aikaan Staironin pihassa Turun Pansiossa.
 
Näen, että työ Rikun ja Tibnorin kanssa jatkuu myös tulevaisuudessa. Riku ei tee tyhjiä lupauksia. Hän on asiallinen, avoin ja haluaa aidosti edistää yhteistyötämme. Me olemme jonkin verran tekemisissä vapaallakin. Lätkimme sulkapalloa ja hyvillä keleillä saatamme istuskella Turun jokirannassa.”

Riku Frigård (vas.) ja Joel Sjöberg tietävät, että hommat hoituvat hyvän kumppanin kanssa.

Tilaa Staironin uutiskirje!

Kerromme edistyksellisistä ratkaisuista, rohkeasta kehittämisestä sekä haasteista, joita olemme olleet voittamassa yhdessä kumppaniemme kanssa.  

Eläkkeelle siirtyvä Kari Lintuvuori siirtää osaamista tuleville osaajille

Johda, palvele, auta. Tämä periaate on kuljettanut nyt eläkkeelle jäävän Kari Lintuvuoren työurallaan apupojasta työnjohtajaksi. Pääosin Pansiossa vietetyn 45 työvuoden aikana hän on nähnyt työ- ja yritysmaailman monet muutokset. Nyt hän siirtää senior advisorin -roolissa tieto-taitoaan tuleville osaajille.

Elokuussa 2020 työnjohtaja Kari Lintuvuori jäi eläkkeelle työpaikaltaan alumiiniosastolta Staironilta. Pansiota hän ei kuitenkaan ole jättänyt. Uudessa roolissaan senior advisorina hän auttaa uutta työnjohtoa. Pitkä ura on opettanut, että hiljainen tieto pitää siirtää seuraajalle.

– Tämä työporukka on sellainen veljeskunta, että eihän sitä halua kertaheitolla jättää. Ajan tänne työpaikalle kotoa seitsemän minuuttia. Pitää täällä aina välillä piipahtaa katsomassa, miten pärjätään, Kari Lintuvuori miettii.

Senior advisor osa Staironin strategiaa

Kari Lintuvuori toimii nyt Staironin senior advisorina. Se tarkoittaa, että hän on eläkepäivillään sitoutunut toiminnan kehittämiseen ja siirtää omaa osaamistaan nuoremmille, tuleville osaajille. Senior advisor -rooli ja sen tukeminen on osa Staironin strategiaa. Staironilla on useita pitkän työuran hankkineita osaajia, joiden tietotaito on kultaakin kalliimpaa. Tätä niin sanottua hiljaista tietoa halutaan vaalia.

Kari Lintuvuorelta ohjeita saanut projektipäällikkö Kalle Ahopelto pitää senior advisorin apua omassa työssään erittäin tärkeänä.

– On ollut helpompaa tulla mukaan remmiin, kun opastajana ja perehdyttäjänä on toiminut kokenut ja osaava henkilö. Olen saanut jokaiseen kysymykseen perusteellisen vastauksen ja vielä yleensä jonkun aihetta sivuavan tarinan pätkän vuosien varrelta.

Erityisesti projektien läpivientiin liittyvä tieto on auttanut työssä eteenpäin.

– Eniten hyötyä on ollut Karin tietämyksestä siitä, että mitä täytyy ja kannattaa huomioida tai tehdä jo hyvissä ajoin ennen projektin alkua, Kalle Ahopelto sanoo.

Työn opettama mies

Kari Lintuvuoren työuran aikana työ- ja yritysmaailma ovat muuttuneet täysin. Kuvaavaa on, että esimerkiksi 1970-luvulla armeijaan lähtöä pidettiin lopputilin ottamisena, eikä hän sen vuoksi päässyt enää takaisin telakalle töihin. Mutta tarmokkaana kaverina hän käveli pääluottamusmiehen luo ja näin aukeni työpaikka Valmet Paperikoneiden Pansion tehtaan puolella. Kun pakkaamosta työt loppuivat, Kari Lintuvuori kyseli osastoinsinööriltä uutta työtä.

– Kysyin vähän Tuntemattoman sotilaan Rokan tapaan, että tarvitaanko hyvää tekijää. Näin siirryin 6-halliin, jossa tarvittiin 13 metriä pitkien palkkien hitsaamisessa apua.

Hitsaaminen kiinnosti ja Kari Lintuvuori kävi hitsausneuvojan koulutuksen Laitilassa. Sen jälkeen hän pääsikin levyseppähitsaustöihin.

– 1970-luvun apupoika-systeemi oli toimiva. Siinä näki, millaiset työt ovat kiinnostavia ja oppi tekemään työn kautta. Pikkuhiljaa, kun taito karttui, pääsi sitten tekemään jo itse.

1990-luku toi Kari Lintuvuoren työuralle myös työkomennuksia niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Työn merkeissä kierrettiin asentamassa ja korjaamassa paperikoneita ja puutavarakuivaamoja.
1990-luvulla Kari Lintuvuori myös huomasi, että verstaan työsuunnittelu oli vajavaista.

– Tuotteet olivat monimutkaisempia ja toleranssit tiukempia. Työtapoja kannatti järkevöittää työsuunnittelun kautta, hän kertoo.

Porukka tekee tuloksen

1990-luvun lopussa ja 2000-luvulla yritysfuusiot ja -kaupat muuttivat työpaikan nimen muutaman kerran. Ensin vuonna 1999 Valmetin ja Rauman fuusion myötä tuotanto ulkoistettiin ja nimi muuttui Metso Paper Turku Worksiksi. Sitten vuonna 2009 Metso myi koko tehtaan osakekannan Staironille.

– Tuossa kohtaa perustettiin tuotekohtaiset tiimit ja porukka valitsi minut vetämään tiimiä.

Myöhemmin hänet valittiin työnjohtajaksi. Työnjohtamisessa Kari Lintuvuoren mielestä juuri työporukan panos on se merkittävin.

– Porukka sen tuloksen tekee. Ja täällä työmoraali on korkea. Työnjohdon tehtävä on johtaa, palvella ja auttaa, hän miettii.

Kari Lintuvuori uskoo, että pitkä kokemus työuralla auttoi häntä työnjohdossa.

– On tärkeää ymmärtää kokonaisuus ja tietää, miten asiat toimivat käytännössä. Oman polun kulkeminen on ollut tärkeä. Työ opetti minua. Työurani aikana minulla oli toistakymmentä erilaista työnjohtajaa, joista yksi oli esimerkkinä itselleni. Halusin olla myös itse hyvä esimerkki ja jatkaa näin perinnettä, hän summaa.

Kari Lintuvuori (oik.) auttaa projektipäällikkö Kalle Ahopeltoa ratkaisemaan työnjohdollisia haasteita.

Tilaa Staironin uutiskirje!

Kerromme edistyksellisistä ratkaisuista, rohkeasta kehittämisestä sekä haasteista, joita olemme olleet voittamassa yhdessä kumppaniemme kanssa.  

Stairon Turun Sanomissa: ”Perinteinen konepaja voi kehittyä palveluyritykseksi”

Stairon oli isosti esillä Turun Sanomissa tiistaina 1.12. Lue toimitusjohtaja Timo Kylä-Nikkilän haastattelu joko lehden omalta sivulta tai alta. Jutun on kirjoittanut toimittaja Liisa Enkvist. 

Työntekijä sukeltaa vaikka liikkuvan risteilijän pakoputkeen – Stairon pyristelee irti konepajaimagosta

Perinteinen konepaja voi kehittyä palveluyritykseksi.

Näin uskoo Turun Pansiossa toimivan Staironin uusi johto. Kun konepajayhtiö Metso myi reilut kymmenen vuotta sitten Turussa paperikoneiden osia valmistaneen Turku Worksinsa kauppaa varten perustetulle Staironille, uudella yrityksellä oli käytännössä vain yksi asiakkuus. Stairon valmisti aluksi miltei ainoastaan laitteistoja sellu- ja paperiteollisuudelle.

– Yhä edelleen ne ovat tärkeä osa liikevaihtoamme, mutta nyt haluamme suunnata enemmän palvelualalle perinteisen konepajatoiminnan ohella, kertoo Staironin toimitusjohtaja Timo Kylä-Nikkilä.

Vuosi sitten yritys vaihtoi uudestaan omistajaa. Nykyisen toimitusjohtajan lisäksi omistajaksi tuli teollisiin pk-yrityksiin keskittynyt sijoitusyhtiö Canelco Capital. Myyjänä oli Staironin perustajiin kuulunut pääomistaja Tapio Hussi.

Uudella omistajapohjalla nyt vuoden toiminut yritys haluaa kasvaa myös kansainvälisillä markkinoilla. Myös yrityksen johto on kokonaan uudistunut.

Noin 75 henkeä työllistävällä yrityksellä menee koronankin kourissa Nikkilän mukaan ihan mukavasti. Viime vuonna kasvua oli 20 prosenttia, tänä vuonna liikevaihto pysynee ennallaan, noin 11 miljoonassa.

– Meillä on monta eri tukijalkaa eri teollisuuden aloilla, joilla on erilaisia syklejä. Se auttaa, Kylä-Nikkilä kertoo.

Kylä-Nikkilän mukaan perinteinen konepaja tekee erilaisia osia asiakkaiden teknisten piirustuksien ja ohjeiden mukaan. Palveluyritys sen sijaan miettii, miten asioita olisi kustannustehokkaasti järkevintä tehdä, ratkaisee asiakkaan ongelmia ja kehittää uutta, suunnittelee, huoltaa, asentaa ja korjaa.

– Me olemme esimerkiksi asiakkaan kanssa tiiviisti suunnitelleet kokonaan uutta tuotelanseerausta, Kylä-Nikkilä kertoo.

Asiakkaiden ongelmien ratkaisu on se asia, joka tekee konepajasta palveluyrityksen.

– Esimerkkinä voisin mainita vaikka pulman, johon törmättiin risteilyalusten rikkipesurien asennusten jälkeen. Alusten pakoputket olivat alkaneet ruostua ja vuotaa. Risteilyalusta ei helposti haluta telakoida, joten päätimme kouluttaa työntekijöitämme korjaamaan pakoputkia liikkuvassa aluksessa, Kylä-Nikkilä kertoo.

Huolellinen valmistelu ja tarvittavat sertifikaatit taskussa Staironin työntekijät laskettiin köyden varassa pakoputken sisälle ja tarvittavat korjaukset tehtiin.

– Olihan se aika hurjaa, mutta osoittaa sen, että kaikkea voi tehdä, kun tekee päätöksen, Kylä-Nikkilä sanoo.

Staironin asiakkaita löytyy sellu-, paperi-, kartonki-, elintarvike-, auto-, laiva-, ja kaivosteollisuudesta.

– Kartonkiteollisuudella on esimerkiksi nettikaupan ja sitä myötä pakkausmateriaalin tarpeen lisääntymisen takia ollut kovaa kasvua, ja se vaikuttaa myös meihin positiivisesti, Kylä-Nikkilä kertoo.

– Myös kaivosteollisuus näyttää taas pikkuhiljaa nostavan päätään, hän sanoo.

Sen sijaan esimerkiksi laivojen rikkipesurien markkinat ovat melko hiljaiset tällä hetkellä. Rahtilaivoihin pesureita on asennettu jo vuosia ja risteilijät puolestaan makaavat tällä hetkellä satamissa koronapandemian takia.

TAUSTA: Metalliverstaasta palveluyritykseksi

Tilaa Staironin uutiskirje!

Kerromme edistyksellisistä ratkaisuista, rohkeasta kehittämisestä sekä haasteista, joita olemme olleet voittamassa yhdessä kumppaniemme kanssa.  

Stairon vastaa muutokseen: haastaa itsensä ja kumppaninsa kehittämään konepajateollisuutta

Turkulainen Stairon muuttuu konepajasta teolliseksi palveluyritykseksi

Pansiossa sijaitsevan yrityksen uusi johto kehittää yritystä yhdessä työntekijöiden kanssa. Uudella omistajapohjalla nyt vuoden toiminut yritys uskoo vahvasti tulevaisuuteen myös korona-aikana. Toimitusjohtaja Timo Kylä-Nikkilän mukaan Staironin uudistuksen tarkoituksena on yrityksen kasvu myös kansainvälisillä markkinoilla.

– Toimimme jo nyt eri puolella maailmaa eri teollisuuden aloilla. Uskomme toimintaamme ja haluamme kehittää sitä palvelemaan koko toimitus- ja arvoketjua yhä laajemmin. Näemme, että tulevaisuudessa teollisuuden kaikkien toimijoiden on tehtävä yhä syvempää yhteistyötä, jotta koko toimitusketjusta saadaan joustava, toimiva ja kilpailukykyinen. Tässä pitkäjänteisessä työssä haluamme olla mukana. Meillä on vahva pohja, sillä olemme toimineet teollisuuden asialla jo vuodesta 1964. Kun tuomme uudenlaisen näkökulman vahvaan osaamiseen, syntyy jotakin poikkeuksellista. 

Staironin asiakaslupaus on: haastamme itsestäänselvyydet – yhdessä.  Timo Kylä-Nikkilä toivookin asiakkailta rohkeutta haastaa myös Staironia ratkaisemaan heidän haasteitaan. 

Meillä on osaamista ja tahtoa löytää paras ratkaisu. Antakaa meille ongelma, niin ratkaisemme sen.

Kylä-Nikkilän mukaan monialaisuus osoittaa vahvuutensa myös tämän hetken poikkeusaikoina. 

Kun yritys toimii useammalla teollisuuden alalla, löytyy siltä myös useampi tukijalka. Me olemme vahvasti mukana kansainvälisesti menestyvien kumppanien kanssa esimerkiksi kartonki- ja selluteollisuudessa, missä toiminta on ollut kasvusuunnassa, Timo Kylä-Nikkilä sanoo. 

Henkilöstö mukana yrityksen uudistuksessa

Staironin uudistumiseen on otettu henkilöstö vahvasti mukaan. 

Henkilöstö on lähtenyt uudistukseen hyvin mukaan. Meillä on vahvaa ammattiosaamista, joka on hankittu useiden vuosikymmenien ajan. Sitä tarvitaan edelleen ja sitä halutaan kehittää. Henkilöstö onkin avainasemassa silloin, kun yritys muuttuu palveluyritykseksi. Kun kaikki ovat ratkomassa asiakkaan ongelmia, pääsemme parhaaseen lopputulokseen, Timo Kylä-Nikkilä sanoo.

Samaa mieltä on Staironin tuotantojohtaja Hannu-Pekka Peräntie.

Uudistus otettiin vastaan innostuneesti. Toimintatapa nähdään ihmisläheisenä, ja jotta onnistumme, meidän kaikkien pitää soutaa yhteen tahtiin ja samaan suuntaan.

Myös yrityksen hankinta- ja talousjohtaja Joel Sjöberg uskoo Staironin hyvään ”komboon”.  Hänen mukaansa Staironin tilanne on erinomainen, sillä yrityksessä on samaan aikaan pitkä ja vahva kokemus valmistamisesta ja nuori, motivoitunut johto, joka haluaa kehittää yritystä.

Tuore myyntipäällikkö Antti Reivonen uskoo, että Stairon voi tarjota ratkaisuja, joita asiakas ei tiennyt edes olevan olemassa.

Toki tämä vaatii myös meiltä vahvaa osaamista ja loppukäyttäjän ymmärtämistä. Sitä Pansiosta varmasti löytyy, tuore myyntipäällikkö uskoo.

Myyntipäällikkö Antti Reivonen, toimitusjohtaja Timo Kylä-Nikkilä, tuotantojohtaja Hannu-Pekka Peräntie ja hankinta- ja talousjohtaja Joel Sjöberg haluavat uudistaa konepajateollisuuden.

Tilaa Staironin uutiskirje!

Kerromme edistyksellisistä ratkaisuista, rohkeasta kehittämisestä sekä haasteista, joita olemme olleet voittamassa yhdessä kumppaniemme kanssa.  

Tervetuloa uusille sivuillemme!

Antaa hyvän näkyä. 

Stairon uudisti kesän 2020 jälkeen visuaalisen ilmeensä. Sama uudistusinto pyyhkäisi myös verkkosivujemme läpi. Syksyn aikana päivitämme sivuillemme lisää ajankohtaista tietoa Staironista, staironlaisten kuulumisia sekä menestystarinoita, joita olemme rakentaneet yhdessä asiakkaidemme kanssa. 

Kannattaa siis poiketa tänne useamminkin!

Tilaa Staironin uutiskirje!

Kerromme edistyksellisistä ratkaisuista, rohkeasta kehittämisestä sekä haasteista, jotka olemme voittaneet yhdessä kumppaniemme kanssa.  

Something old, something new – Tutustu Anttiin!

Antti Reivonen (DI) on aloittanut tehtävänsä Staironin myyntipäällikkönä ja yhtiön johtoryhmän jäsenenä 7.9.2020. Myynnin ja uusasiakashankinnan lisäksi Antin tehtäviin kuuluu markkinoinnin ja asiakaslähtöisten myyntiprosessien kehittäminen.

Uudet tehtävät innostavat:

– Olen ylpeä ja erittäin otettu Staironin tarjoamasta mahdollisuudesta toimia yhtiön myyntipäällikkönä. Minulle on kertynyt yli kymmenvuotinen työkokemus metalliteollisuuden parissa erityisesti tuotannon- ja laadunkehitykseen liittyvissä työtehtävissä ja uskon, että tätä kokemusta osataan yhtiössä arvostaa. Uudessa tehtävässäni pääsen haastamaan itseäni ja tuon samalla Staironin sekä varsinkin yhtiön asiakkaiden käyttöön tuotteiden valmistamiseen ja valmistettavuuden parantamiseen liittyvän tietotaitoni ja osaamiseni.

– Stairon on kehittynyt viimeisten parin vuoden aikana valtavasti eteenpäin nuorekkaan ja motivoituneen porukan avulla, joten innolla odotan tulevia haasteita ja toimintaa asiakasrajapinnassa.

Antti ja Stairon jakavat yhteisen historian vuosilta 2013–2016, jolloin hän toimi yhtiön tuotannon kehittämisen ja laatujärjestelmien parissa. Viimeiset viisi vuotta Antti on toiminut Turun Sandvikin tehtaan kattavissa laadunhallinnan ja prosessikehityksen tehtävissä raskaiden kaivoskoneiden valmistuksessa.

Staironin toimitusjohtaja Timo Kylä-Nikkilä on tyytyväinen uuden myyntipäällikön valintaan ja vanhan kollegan paluumuuttoon:

– Hienoa saada Antti takaisin taloon entisenä työkaverina, mutta erityisesti hänen vankan kokemuksensa vuoksi. Staironin palvelujen myynti vaatii vahvaa teollistuotannollista substanssiosaamista, jotta asiakkaitamme voidaan palvella mahdollisimman laadukkaasti ja kehittää heille mahdollisimman kokonaistehokkaita ratkaisuja.

Tilaa Staironin uutiskirje!

Kerromme edistyksellisistä ratkaisuista, rohkeasta kehittämisestä sekä haasteista, joita olemme voittaneet yhdessä kumppaniemme kanssa.