Vaikka maailmalla kuohuu, Staironilla menee hyvin. Tilauksia on sisässä jo vuodelle 2024 asti. Nyt tarvitsemmekin 20 uutta levyseppähitsaajaa Turun Pansioon. Oletko sinä yksi heistä?
Kun liiketoiminta kasvaa, tarvitaan lisää ammattilaisia.
– Juuri nyt etsinnässä on erityisesti sellaisia levyseppähitsaajia, joilla on kokemusta ainakin muutaman vuoden ajalta, kertoo Staironin tuotantojohtaja Hannu-Pekka Peräntie.
Avarat tuotantotilat, omat saunat ja punttisali
Metallialaa vaivaa edelleen sukupolvien takaiset, vanhentuneet mielikuvat. Niissä työntekijät raatavat pimeissä halleissa ja kehnoissa työoloissa. Todellisuus on Peräntien mukaan ollut jo pitkään täysin erilainen.
– Staironilla on panostettu paljon työskentelyolosuhteisiin ja virkistysmahdollisuuksiin. Tuotantotilat ovat avaria, puhtaita ja valoisia, työkalut ja koneet moderneja. Kyllä näitä kelpaa esitellä.
Työntekijöille on tarjolla liikuntaetuina Epassi ja työsuhdepolkupyörät.
– Lisäksi meillä on oma punttisali ja kolme saunaa, mikä on suhteellisen harvinaista konepajayrityksissä, Peräntie kehaisee.
Kari on ollut töissä Staironilla jo 30 vuotta. Mikä on pitänyt hänet talossa näin pitkään? Katso video.
Tutustu myös Aaron ja Mikan tarinaan!
Kiinnostavat projektit ja hyvä palkka
Parasta työssä ovat kuitenkin hyvät työkaverit ja mielenkiintoiset projektit.
– Meillä tehdään todella kiinnostavia ja vaihtelevia projekteja esimerkiksi paloautojen nostovarsistoista tehtaiden savukaasupesureihin ja paperi- ja kartonkikoneiden ilmalaitteisiin, Peräntie mainitsee.
– Erilaiset asiakkaat ja erityyppiset työt ovat ehdottomasti meidän vahvuus. Kun jokainen päivä on erilainen, ei töissä pääse kyllästymään.
Pääasiassa töitä tehdään Staironin omissa tiloissa Pansiossa, mutta välillä työ vie myös ulkomaille.
– Yksi erikoisimpia reissutöitä on kaikkiaan yhdentoista risteilyaluksen piippujen huollot, joita tehdään mm. Välimerellä ja Karibialla, Peräntie kertoo.
Lue, millaista on huoltaa risteilyalusten piippuja.
Entäs kaikkia kiinnostava asia – palkka?
– Maksamme kilpailukykyistä palkkaa, joka tietysti riippuu myös henkilön kokemuksesta ja osaamisesta. Vähän kokeneempien osaajien kuukausipalkka asettuu yleensä noin 2500–3000 euron tienoille, Peräntie vastaa.
Hakeminen on helppoa – täytä vain lomake!
Olemme tehneet työpaikan hakemisen mahdollisimman helpoksi. Täytä verkkosivuilla yksinkertainen lomake ja hakemus tallentuu automaattisesti. Erillisiä liitteitä ei tarvita.
Olisitko sinä seuraava staironman tai staironwoman?
>> Jätä meille hakemus niin jutellaan lisää!