
Stairon Turun Sanomissa: ”Perinteinen konepaja voi kehittyä palveluyritykseksi”
Stairon oli isosti esillä Turun Sanomissa tiistaina 1.12. Lue toimitusjohtaja Timo Kylä-Nikkilän haastattelu joko lehden omalta sivulta tai alta. Jutun on kirjoittanut toimittaja Liisa Enkvist.
Työntekijä sukeltaa vaikka liikkuvan risteilijän pakoputkeen – Stairon pyristelee irti konepajaimagosta
Perinteinen konepaja voi kehittyä palveluyritykseksi.
Näin uskoo Turun Pansiossa toimivan Staironin uusi johto. Kun konepajayhtiö Metso myi reilut kymmenen vuotta sitten Turussa paperikoneiden osia valmistaneen Turku Worksinsa kauppaa varten perustetulle Staironille, uudella yrityksellä oli käytännössä vain yksi asiakkuus. Stairon valmisti aluksi miltei ainoastaan laitteistoja sellu- ja paperiteollisuudelle.
– Yhä edelleen ne ovat tärkeä osa liikevaihtoamme, mutta nyt haluamme suunnata enemmän palvelualalle perinteisen konepajatoiminnan ohella, kertoo Staironin toimitusjohtaja Timo Kylä-Nikkilä.
Vuosi sitten yritys vaihtoi uudestaan omistajaa. Nykyisen toimitusjohtajan lisäksi omistajaksi tuli teollisiin pk-yrityksiin keskittynyt sijoitusyhtiö Canelco Capital. Myyjänä oli Staironin perustajiin kuulunut pääomistaja Tapio Hussi.
Uudella omistajapohjalla nyt vuoden toiminut yritys haluaa kasvaa myös kansainvälisillä markkinoilla. Myös yrityksen johto on kokonaan uudistunut.
Noin 75 henkeä työllistävällä yrityksellä menee koronankin kourissa Nikkilän mukaan ihan mukavasti. Viime vuonna kasvua oli 20 prosenttia, tänä vuonna liikevaihto pysynee ennallaan, noin 11 miljoonassa.
– Meillä on monta eri tukijalkaa eri teollisuuden aloilla, joilla on erilaisia syklejä. Se auttaa, Kylä-Nikkilä kertoo.
Kylä-Nikkilän mukaan perinteinen konepaja tekee erilaisia osia asiakkaiden teknisten piirustuksien ja ohjeiden mukaan. Palveluyritys sen sijaan miettii, miten asioita olisi kustannustehokkaasti järkevintä tehdä, ratkaisee asiakkaan ongelmia ja kehittää uutta, suunnittelee, huoltaa, asentaa ja korjaa.
– Me olemme esimerkiksi asiakkaan kanssa tiiviisti suunnitelleet kokonaan uutta tuotelanseerausta, Kylä-Nikkilä kertoo.
Asiakkaiden ongelmien ratkaisu on se asia, joka tekee konepajasta palveluyrityksen.
– Esimerkkinä voisin mainita vaikka pulman, johon törmättiin risteilyalusten rikkipesurien asennusten jälkeen. Alusten pakoputket olivat alkaneet ruostua ja vuotaa. Risteilyalusta ei helposti haluta telakoida, joten päätimme kouluttaa työntekijöitämme korjaamaan pakoputkia liikkuvassa aluksessa, Kylä-Nikkilä kertoo.
Huolellinen valmistelu ja tarvittavat sertifikaatit taskussa Staironin työntekijät laskettiin köyden varassa pakoputken sisälle ja tarvittavat korjaukset tehtiin.
– Olihan se aika hurjaa, mutta osoittaa sen, että kaikkea voi tehdä, kun tekee päätöksen, Kylä-Nikkilä sanoo.
Staironin asiakkaita löytyy sellu-, paperi-, kartonki-, elintarvike-, auto-, laiva-, ja kaivosteollisuudesta.
– Kartonkiteollisuudella on esimerkiksi nettikaupan ja sitä myötä pakkausmateriaalin tarpeen lisääntymisen takia ollut kovaa kasvua, ja se vaikuttaa myös meihin positiivisesti, Kylä-Nikkilä kertoo.
– Myös kaivosteollisuus näyttää taas pikkuhiljaa nostavan päätään, hän sanoo.
Sen sijaan esimerkiksi laivojen rikkipesurien markkinat ovat melko hiljaiset tällä hetkellä. Rahtilaivoihin pesureita on asennettu jo vuosia ja risteilijät puolestaan makaavat tällä hetkellä satamissa koronapandemian takia.
TAUSTA: Metalliverstaasta palveluyritykseksi
- Stairon oli aikaisemmin Metson Turku Works -niminen konepaja
- Silloinen Metso ulkoisti metalliverstaansa vuonna 2009
- Työllistää 75 henkeä ja vaihtelevan määrän alihankkijoita
- Liikevaihto 11 miljoonaa euroa
Tilaa Staironin uutiskirje!
Kerromme edistyksellisistä ratkaisuista, rohkeasta kehittämisestä sekä haasteista, joita olemme olleet voittamassa yhdessä kumppaniemme kanssa.