Staironmanit

Uusi työnjohtaja haastaa itsestäänselvyydet

Vuosikymmenten kokemus ja halleissa vallitseva vahva ammattitaito ovat vakuuttaneet entisen laivanrakentajan siitä, että Staironilla on hallussaan kaikki menestyksen avaimet. Tuore työnjohtaja uskoo kehityksen voimaan ja yhteiseen osaamiseen.

Kone- ja tuotantotekniikan kehittäjä

Kun Toni Kangas löysi itsensä nuorena poikana konepajalta, hän tiesi, ettei paluuta entiseen enää ollut. Konetekniikkaan hurahtanut mies vietti 20 vuotta särmäyshommissa ABB:llä, jonka jälkeen urapolku vei hänet Meyerin Turun telakan työnjohtajaksi ja lopulta kehitysinsinööriksi. Samalla työkalupakkiin kertyi uutta osaamista Turun AMK:sta, josta Toni valmistui kone- ja tuotantotekniikan insinööriksi. Staironilla uusi työnjohtaja aloitti marraskuussa 2020.

Lähipiirinsä ensimmäistä koneteollisuuden ammattilaista alalle on alusta alkaen vetänyt muuttuva työ.

– Täällä tapahtuu paljon. Mielenkiinto pysyy vireänä, kun pääsee itsekin vaikuttamaan siihen, että ala kehittyy, Toni toteaa.

Kehitys ei lähde ilosta vaan tarpeesta

Toimeliaaksi ja tarkaksi itseään kuvaava Toni kertoo olevansa kehittäjäluonne, joka samaistuu vahvasti Staironin tunnuslauseeseen.

– Konepajateollisuus on usein kaavoihin kangistunutta ja asiat tykätään tehdä tutulla kaavalla. Me taas haluamme Staironilla haastaa itsestäänselvyydet. Jos alalla tahtoo pärjätä, pitää olla ammattitaitoa, hyvää yhdessä tekemistä sekä kykyä luoda uutta. Nämä kaikki rakennuspalat löytyvät myös Staironilta, hän pohtii.

Toni odottaa pääsevänsä kehittämään erityisesti yrityksen osavalmistuksen toimintaa. Paremmilla prosesseilla ratkaistaan niin tuotannon kuin asiakkaiden haasteita. Asiantuntija täsmentää, ettei kehitystyön pidä lähteä pelkästä kehittämisen ilosta. Työstä tulisi aina syntyä jotain konkreettista.

– Hyvä esimerkki on Meyerille toteuttamani pilotti, jossa teimme tiettyjä työvaiheita eri tavalla. Siitä syntyi lopulta isot säästöt silloiselle työnantajalleni. Saa nähdä mitä hyvää saamme Staironilla aikaiseksi!

Hyvän työelämän aakkoset

Toni haluaa olla paitsi kehittäjä myös tasapuolinen ja reilu työnjohtaja, joka auttaa tiimiään saavuttamaan tavoitteensa.

– Jotta jokainen voi pärjätä työssään, on osattava huomioida ihmisten vahvuudet ja kehitettävä heikkouksia. Kun kaikki porukasta voivat antaa parhaansa, luodaan yhdessä vahvaa osaamista ja laatua, hän sanoo.

Vastuun kantaminen sekä työkavereiden ja yhteisen osaamisen arvostaminen olivat ensimmäisiä asioita, joihin Toni kiinnitti uudessa työpaikassaan huomiota. Ammattilaisten kanssa toimiminen on helpottanut myös taloon asettumista.

– Kavereilla on täällä pitkät urat ja vankka ammattitaito, joten mikäs tässä on työnjohtajana ollessa, hän naurahtaa.

Kun 46-vuotiaan ammattilaisen pitää kertoa, mikä on tärkein asia, jonka työelämä on tälle opettanut, tulee vastaus kuin tykin suusta.

– Työn tekeminen, uuden oppiminen ja työkaverit. Siinä eväät hyvään ja toimivaan työyhteisöön, hän toteaa.