Skip to content

Yhteistyötä suunnittelusta projekteihin

Valmet Technologies Oy:n Engineering Manager Antti Mäntynen on tehnyt yhteistyötä staironlaisten kanssa ilmakuivaimien tuoteparannusten ja valmistettavuuden tiimoilta jo kolmen vuoden ajan. Välillä on agendalla ollut suunnittelutyötä, mutta enenevissä määrin myös projektiluontoisia prosesseja. 

– Kaksi kehitysprojektia ja monia suunnittelutöitä yhdessä läpikäyneenä voin sanoa yhteistyömme olevan proaktiivista ja asiantuntevaa, Mäntynen kertoo. 

Yhteistyön alkaessa vuonna 2019 Staironin väki osoitti heti toimeliaisuutensa. Kommenteissa ei säästelty ja tavoitteet olivat korkealla. 

– Staironlaiset haluavat dialogia. He osallistavat itsensä aktiivisesti projektin jokaisessa vaiheessa. Myös kustannuksissa ja aikataulutuksissa ollaan avoimia ja aiemmin sovituissa numeroissa myös pysytään, Mäntynen sanoo. 

Yhteistyön arvo nousee, kun kaikki osapuolet ymmärtävät avoimuuden ja arvostamisen merkityksen. 

– Kaikessa säästetään, kun yhteistyö toteutetaan projektin eri vaiheissa vastuussa olevien mielipiteitä kuunnellen ja muistetaan iso kuva jokaisessa hetkessä, Mäntynen korostaa. 

Tuotteen suunnitteluvaiheessa tehdyillä päätöksillä on suuri vaikutus tuotteen toiminnallisuuden lisäksi sen valmistettavuuteen ja siten myös valmistuskustannuksiin. 

– On ollut hienoa, että Valmet on ottanut meidät mukaan tuotteiden kehittämiseen jo aikaisessa vaiheessa, jolloin voimme vaikuttaa kyseisiin päätöksiin. Näin voimme yhdessä valmistaa tuotteita, jotka palvelevat paremmin asiakkaan lisäksi myös heidän loppuasiakkaitaan, Staironin Planner Miika Pietilä kommentoi. 

Yhteistyön edelläkävijät

– Yhteistyö on parhaimmillaan silloin, kun asiakas luottaa toimittajaansa niin paljon, että ottaa tämän mukaan tuotekehitystyöhön jo heti projektin alkumetreillä. Tämä pitää myös tuotannon mielen virkeänä ja haastaa jatkuvasti miettimään uusia valmistusmenetelmiä. On kunnia päästä osallistumaan oman alansa kärkiyrityksen tuotekehitykseen, Staironin Production Director Hannu-Pekka Peräntie sanoo. 

Mäntysen mukaan saumatonta yhteistyötä voi odottaa myös tulevaisuudessa. 

– Staironin asiantuntijuus korostuu valmistustekniikan hallussapidossa ja kehittyneessä hitsausrobotiikassa. Yhteistyö on sujuvaa ja osaavaa.

Eniten Mäntystä on yhteistyövuosien aikana yllättänyt staironlaisten asenne, yhä uudelleen ja uudelleen. 

– Staironin väen sitoutuneisuus on todella poikkeuksellista. He osoittavat yhteisen hyödyn ja miettivät yhteistyöstä koituvia etuja molemmille osapuolille. Heidän tapansa toimia on todella ammattimaista. 

Tilaa Staironin uutiskirje!

Kerromme edistyksellisistä ratkaisuista, rohkeasta kehittämisestä sekä haasteista, joita olemme olleet voittamassa yhdessä kumppaniemme kanssa.